Kuvia mulla ei oo tältä päivältä ku aivan muutama, mutta huomenna lupaan että tulee kunnolla niitä photoja ku pääsen kuvailee! Ois vaan nii ihana ilma ku tänää!
Mut sen sijaan haluaisin kertoo teille jostai semmosesta mistä en oo paljoo puhunu missää, elikkä mua on koulukiusattu nii vakavasti että siitä tuli poliisijuttu. Se joka kiusaa jotain toista, ei todellakaan ymmärrä mitä on tekemässä, mite satuttaa toista ja minkälaiset traumat jää koko elämäks. Vaikka tuosta ajasta on kulunu jo 3-4 vuotta, nii muistan silti joka ikisen sanan mitä mulle sanottiin.
Mua uhkailtiin väkivallalla, et en uskaltanu mennä kouluun moneen viikkoon. Tuo poika joka mua uhkaili, oli noin kaks vuotta vanhempi, ulkomaalaistaustanen, eikä sillä ollu mitään syytä uhata mua. En tuntenu sitä millään tavalla, kunnes yhtenä päivänä mun vuoden tuska alko. "Varo vaa, mun kaverit on tossa eessä ja ne hakkaa sut", "Voisin ampua sut millon vaan", kuulin monta kertaa sen suusta. Tää poika ei ite käyny koulua ja seuras mua aivan joka paikkaan, niin kouluun, terveyskeskukseen ja ostarillekki. Jouduin pelätä kokoajan, minne vaan meninki nii se jätkä seisois mun takana. Siitä ei oikeesti tienny että oliko se tosissaan vai ei. Näin monta kertaa puukon sen käessä, enkä pystyny tehä mitään muuta ku pelkäsin. Pelkäsin nii paljo et lopulta kaikki mun voimat keskitty vaan siihe pelkäämiseen. Numerot tippu aivan käsittämättömän alas; kympistä neloseen, aattelin itsetuhosesti, ja kaikki romahti vaan yhtäkkiä.
Samalla mua haukuttiin koulussa. "Läski", "nolo", "ruma huora" ja muut semmoset oli mulle ihan joka päiväsiä sanoja, enkä ees osannu reagoida mitenkään ku mulle näin sanottiin. Nii mulle sano mun parhaat kaverit joiden kans olin joka päivä jossaki. Ne kohteli mua ku oisin jotenki vähemmän arvokas ku ne. Olin niin tottunut kaikkeen tähän etten voinu ees ajatella että oon tärkee ja mua rakastetaan. En uskaltanu kertoo tästä kaikesta kellekkään, mut lopulta hajosin ihan kokonaa. Jos voisin kuvailla sitä mitä mulle tapahtu, nii ainoo mitä saan sanottuu on, että kuolin henkisesti. Äiti huomas tän, ja alko tehä koko jutulle loppua. Tähän tuli lopulta poliisit ja muut viranomaiset mukaan, enkä oo vielä koskaan saanu selvitystä mitä oikeesti tapahtu. Tästä alko jatkuva kuraattorilla ja terkkarilla ramppaaminen, jota joudun tekeen vielä tänäkin päivänä.
Nyt ku kaikki on vihdoin hyvin, alan miettiä että olisiko mun ainoo vaihtoehto sittenkään ollu tää muutto minkä tein? Oisinko voinu jäädä sinne, ja valita toisin? Vuosi tai kaksi aikasemmin ku mua alettiin kiusaamaan, nii meiän perheessä tapahtu muutenki tosi surullisia asioita. Sillon mun rakkainta ihmistä kohdeltii väärin väkivallan keinoin. Mää en ymmärrä miten oon voinu selvitä kaikesta tosta hengissä. Kukaan muu ei voi ymmärtää miltä musta just nyt tuntuu ku kerron teille kaikille tän, mut se oli ehkä mun elämän raskainta aikaa. Enkä tuu koskaan unohtaan mitään mitä mulle tapahtu.
Arvaan, että jotku teistä jotka ootte jaksanu lukee tän tuutte sanoon että kerjään huomiota. Eikä mun tarvi ees arvata, vaan niin te teette. En tehny tätä postausta itteni takia, vaan niitten kaikkien kiusaajien ja kiusattujen takia joita Suomessa just tälläki hetkellä kiusataan. En halua kenellekkään samaa tuskaa mitä mää jouduin kokemaan. Miettikää oikeesti että mitä teette ja sanotte toisillenne. Jos saisin mennä ajassa taaksepäin, oisin aikoja sitte menny puhumaan mun kiusaajille järkee että tämmöstä ei tapahtuis muille. Mut en voi. Oon itekin tehny tosi paljo pahaa ja haluun pyytää teiltä kaikilta anteeks tässä. Ulkonäöllä ei oo mitään väliä. Ootte kaikki upeita, ihania ihmisiä.
kuvat we<3it
